maanantai 2. joulukuuta 2013

Suuri hämmennys

Stero A observatorion valokuvista
koottu time-lapsevideo
ISON-komeetan periheliohituksesta.
Kuva Nasa.

Komeettatutkijoiden keskuudessa vallitsee suuri hämmennys komeetta C/2012 S1 (ISON)  perihelin jälkeisestä tilasta. Periheliohituksen aikana ja ennen sitä, komeetta menetti ilmeisesti hyvin suuren osan ytimestään. Jäljelle jäänyt osa on luultavasti kasa jäänkappaleita, jotka saattavat kadota kokonaan lähipäivien aikana.

Tutkijat arvioivat, että komeetan kirkkaus on noin 5m, joten paljain silmin ei ole mitään nähtävää siinä vaiheessa, kun komeetan jäänteet poistuvat Auringon kilosta. Tällä hetkellä se on vielä sen verran lähellä Aurinkoa, että vaalea ilta- tai aamutaivas estää komeetan näkymisen.

Se mitä tapahtuu seuraavaksi, on täysi arvoitus. Vaihtoehto yksi on, että komeetan jäljelle jääneet rippeet jatkavat matkaansa entisellä radalla ja ne hiipuvat hitaasti aina vain himmeämmäksi. Vaihtoehto kaksi on, että säilynyt komeettaydin on sen verran suuri, että siellä voi tapahtua merkittävä purkaus, joka kasvattaisi komeetan kirkkautta merkittävästi ja komeetta näkyisi paljain silmin matkallaan kohti pohjoista taivaannapaa. Kolmas vaihtoehto on se, että komeetan jäännökset haihtuvat kokonaan ja jäljelle ei jää muistoa enempää.

Stereo B observatorion valokuvista
koottu time-lapsevideo.
Kuva Nasa.
Olipa komeetan tulevaisuus millainen tahansa, tutkijat pyrkivät tekemään jäänteistä lisähavaintoja ja päättelemään niiden avulla mitä oikein tapahtui? Joka tapauksessa havainnot ja tutkimukset ottavat aikaa muutamia kuukausia, joten vastauksia avoimiin kysymyksiin ei saada kuin aikaisintaan ensikeväänä.

Yksi asia on kuitenkin vahvistunut: komeetat ovat täysin arvaamattomia kohteita, joiden kirkkaus ja tapahtumat ytimessä ovat aina yllätys tutkijoille ja harrastajille. Joskus kuitenkin komeetasta tulee hieno luonnonilmiö, johon suuri yleisö voi omin silmin tutustua. Tällä kertaa niin ei käynyt, mutta eipä se ollut ensimmäinen kerta ja tuskinpa viimeinenkään.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti