sunnuntai 10. marraskuuta 2013

GOCE ylittää Kangasalan huomenna aamulla?

Taiteilijan näkemys GOCE-satelliitista.
Kuva ESA.
Ennusteiden mukaan GOCE-satelliitti päätyy ilmakehään ensiyönä Suomena aikaa. Jos ennuste toteutuu, niin silloin se on kaukana maamme ilmatilasta.

Jos kuitenkin ilmakehän satelliitin vauhtia vastustava voima on heikompi kuin mitä laskelmissa on otettu huomioon ja tuhoutuminen tapahtuu myöhemmin, niin silloin maanantaiaamuna kello 8.50 aikoihin satelliitin rata vie sen Oriveden, Kangasalan ja Valkeakosken yläpuoliseen ilmatilaan. Radan alin kohta ei kuitenkaan ole pohjoisella pallonpuoliskolla, joten satelliitin tuhoutuminen juuri tähän aikaan on epätodennäköistä.

Satelliitin rataa voi jäljittää Google-kartastosta esimerkiksi seuraavasta linkistä http://www.n2yo.com/passes/?s=34602
Kiertoradalla olevan sateliittin rata alenee ilmakehän vastustavasta voimasta johtuen aluksi hitaasti. Jos rata on soikea (ellipsi), radan vajoaminen on voimakkainta radan kaukaisimmassa pisteessä (apogeum) vaikka lähin piste (perigeum) myös alenee. Toisin sanoen rata muuttuu pyöreämmäksi. Jos rata pääsee vajoamaan tiheämmän ilmakehän alueelle (noin 120 km tai alle) radan muodon muokkaantuminen on hyvin nopeaa ja juuri ennen tuhoutumistaan satelliitin rata voi olla jo lähes pyöreä. Näin ollen tuhoutuminen voi tapahtua lopulta missä radan kohdassa tahansa.

Lisää aiheesta löytyy aikaisemmasta artikkelista

http://avaruusmagasiini.blogspot.fi/2013/11/goce-tuhoutuu-viikon-kuluessa.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti