perjantai 22. marraskuuta 2013

Komeetta ISON hajoamassa?

Nuoli komeetta ISONin komassa osoittaa
havaittua siipirakennetta.  
Kuva Wendelstein Observatory / MPS.
Max Planck-instituutin ja Ludwig Maximilian yliopiston (München) tutkijat epäilevät komeetta ISON on hajoamassa, sillä sen komassa on havaittu pari siipeä muistuttavaa rakennetta. Siivet eivät kuitenkaan ole nähtävissä visuaalisesti, mutta tulevat esiin kuvankäsittelyn keinoin.

Tutkijoiden mukaan siipirakenteet ovat tyypillisiä komeetoille joiden ytimistä irtoilee isohkoja kappaleita. Toistaiseksi ISONista otetuissa kuvissa ei kuitenkaan ole selvästi irtoamassa olevaa kappaletta havaittu[1]. Komeetta on kirkastunut jonkin verran viime viikkoina, joten se saisi selityksensä komeetasta irronneesta kappaleesta.

Komeetta on ollut tähän asti pienoinen pettymys, sillä sen kirkkaus ei ennen hyppäyksenomaista kirkastumistaan ollut kehittynyt toiveiden mukaisesti. Tämän sinällään ei ole yllätys, sillä jokainen komeetta käyttäytyy omanlaisensa tavoin. Ennusteet kirkkauden kehityksestä perustuvat lähinnä tilastollisiin keskiarvoihin.

Nyt kun epäilyt komeetan riipiytymisestä ovat saaneet vahvistusta, onkin syytä jännittää kuinka käy tulevaisuudessa. Näin aikaisessa vaiheessa (noin 2 viikkoa) ennen periheliä tapahtunut kappaleen lohkeaminen yleensä ennakoi runsaampaa pirstoutumista lähempänä periheliä, jonka komeetta saavuttaa 28. marraskuuta. Tämä ei oikein tiedä hyvää intomielisille komeettabongareille, jotka tietysti toivovat mahdollisimman kirkasta komeettaa. Pirstoutunut komeetta ei saavuta kirkkaudeltaan sellaisia huippuarvoja kuin yhtenä kappaleena säilyvä komeetta voi saavuttaa.

Huomautukset


[1] Komeettojen jäiset ytimet ovat kooltaan muutamia kilometrejä. Näin ollen ne ovat liian pieniä näkyäkseen yksittäisessä kuvassa, jotka joudutaan ottamaan satojen miljoonien kilometrien etäisyydeltä. Kappaleen irtoaminen voidaan aluksi päätellä sen aiheuttamien komassa tapahtuvien muutosten perusteella. Vasta jos ja kun kappale etääntyy emokappaleesta riittävän etäälle ja siitä muodostuu erillinen komeetta, sen olemassa olo voidaan vahvistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti