keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Uutuuskirja: Tähdenlento pöytälaatikossa

Esko Valtaoja
Lisbeth Landerforth
Tuula Moilanen

Tähdenlento pöytälaatikossa 
ja muita taivaan tarinoita

ISBN 978-952-5985-10-8
Ursa ry. 2013
Nid. 56 sivua A4
Suositushinta 29,50€


Kirjan tekijöistä professori Esko Valtaoja ei esittelyjä kaipaa. Sen sijaan kaksi muuta kirjan tekijää eivät ehkä ole aivan yhtä nimekkäitä, sillä he ovat Lisbeth Landerforth, alkujaan itävaltalainen mutta maailman myrskyissä Suomeen rantautunut näyttelijä, muusikko ja oopperalaulaja sekä graafikko Tuula Moilanen.

Kolmikko on saanut aikaan hieman epätavallisen kirjan, joka on monipuolinen. Itse olen viehättynyt Tuula Moilasen osittain viitteellisesti avaruusaiheisiin liittyvistä vesivärimaalauksista, jotka on tehty vanerille. Puun lustot ja pinnan karheus antavat oman leimansa maalausten pintarakenteeseen. Lustojen muusta pinnasta poikkeava ominaisuus imeä väriä itseensä antaa maalauksille erityisen mielenkiintoisen monitasoisen ilmeen, jota taiteilija osaa käyttää hienovaraisen taitavasti hyödyksi luodessaan töitään.

Lisbeth Landeforthin osuus kirjassa on eräänlaisen kysyvän alustuksen kirjoittaminen eri aiheista. Esko Valtaoja sitten syventää ja laajentaa aihetta jonkin verran. Kyseessä ei kuitenkaan ole kysymys-vastauskirja, vaan hieman eri lähtökohdista ammentava luonnon ja tähtitaivaan asioiden ihmettelyä. Sinällään siis aika tavalla erilainen toteutus kuin tavallisesti tiedettä popularisoivissa kirjoissa yleensä on käytössä.

Esko Valtaojan osuus ei kovin tieteellisiin pohdintoihin yllä sillä hän oikeastaan jatkaa samalla tyylillä ja tunnelmissa mitä Lisbeth Landerforth alustuksessaan käytti. Tästä hieman epätavallisesta tyylistä huolimatta jonkin verran asiaa on Valtaoja onnistunut omaan osuuteensa sisällyttämään, aiheesta riippuen enemmän tai vähemmän. Silti olisin toivonut häneltä hieman tieteellisempää ja konkreettisempaa otetta asioiden käsittelyissä. Ehkäpä Eskon taiteellisuus ja taiteen rakkaus pääsi hieman voitolle tutkijasta tekstin kirjoitusvaiheessa.

Kenelle tämä lyhyt kirja on sitten tarkoitettu? Huomaan pohtivani tätä kysymystä kirjaa lukiessani. Missään tapauksessa se ei ole lasten ja nuorten kirja ainakaan siinä mielessä, että sen aiheen käsittelytyyliltään on loppujen lopuksi aika vaativa. Lapsilta ja nuoriltakaan ei voi olla sellaista elämänkokemusta mitä kirjoitustyylit edellyttäisivät, vaikka kyseessä ei ole vaikeat asiat. Ehkäpä oikea lukijakunta löytyy niistä aikuisista, joiden mielenkiinto tähtitieteeseen ja maailmakaikkeuteen on vasta herännyt ja he ovat hieman filosofiseen ajatteluun taipuvaisia. Varmasti myös taiteen ystävät voivat nauttia kirjan annista.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti